Toiminta loppunut 1990-luvulla, vierailtu 2009, otettu uudelleen käyttöön
Kaukasten kylä Hyvinkäällä on unelias. Täällä on kolmisensataa asukasta, eikä sunnuntaisena aamuna heistä näy ainuttakaan.
On vuosi 2009. Käyntini aikaan kylän suurimman työnantajan eli Suomen Vanutehtaan lakkauttamisesta on kulunut 11 vuotta.
Suljetun K-kaupan seinää koristavat plussapallot ovat niin haalistuneet, että niiden väriä olisi tietämättä paha päätellä. Rauhallinen raitti tuntuu elinvoimansa menettäneeltä.
Toisin oli vuonna 1918. Silloin kaikki kuohui Kaukastenkosken partaalla äärimmilleen ja äärimmäisyyksien yli.
Sisällisodan julmuuksissa sadan työntekijän tehtaan henkilöstöstä kolmasosa sai surmansa. Kylän väkiluku romahti. Tehtaanjohtaja ja konttorin väki ammuttiin tehtaan seinää vasten.
Mutta miten kaikki tapahtui?
Vanutehtaan alkuvuosien vaiheet ja omistussuhteet ovat kiemuraiset, eivätkä tapahtumien kulun kannalta olennaisia.
Lyhyesti asian voisi muotoilla niin, että teollisen vallankumouksen koneet olivat jyskyttäneet Kaukasissa jo 1870-luvulta lähtien. Sähkövalo kylän lankarullatehtaassa syttyi vuonna 1886.
Suomi oli vielä hämärä paikka. Ensimmäinen sähköinen valo oli saatu loistamaan Tampereen Finlaysonilla vain neljä vuotta aikaisemmin.
Kaukas kulki uuden ajan etujoukoissa.
Vuonna 1914 perustettiin Suomen Vanutehdas -niminen osakeyhtiö, josta tuli ”ainoa selluloosavanun valmistaja koko tsaari-Venäjällä”.
Tehtaan ympärille kasvanut kylä oli luokkayhteiskunta pienoiskoossa. Työkäiset asuivat punaisissa kasarmeissa. Konttorin väellä oli oma huvilayhteisönsä. Kaiken yläpuolelta maitaan katseli korkealla paikalla asunut tehtaan isännöitsijä.
Herrat olivat herroja ja duunarit duunareita. Asetelma enteili ongelmia.
Kun sisällisodan syttymistä heijastelleet kahakat laajenivat sotatoimiksi, Kaukasten tehdas meni lakkoon. Tehtaan seinään naulattiin julistus, jossa vaadittiin aseiden takavarikoimista talollisilta ja porvareilta.
Tehtaan vastaanhangoitellut kasööri pidätettiin. Konttooriin perustettiin punakaartin paikallinen esikunta.
30. tammikuuta oli Kaukasissa synkkä päivä. Kaarti sai käskyn, jonka mukaan tehtaan herrat olisi tapettava.
Määräyksestä kieltäydyttiin – ei täällä herroja sentään niin paljoa vihattu. Kieltäytymisestä ei valitettavasti ollut lopputuloksen näkökulmasta apua.
Sota-aika nostaa kuitenkin esiin raakoja poikkeusyksilöitä, joista yksi oli Hyvinkäällä syntynyt Lauri Kara. Kun Karan johtama punaisten lentävä komppania saapui Jokelasta Kaukasiin, jälki oli kauheaa.
Tehtaan omistaja-isännöitsijä Einar Wahlberg surmattiin. Konttorin väki ammuttiin tehtaan seinää vasten.
Tehtaanjohtajan huvila mäen päällä jäi tyhjilleen. Pian paikallisen punakaartin johtaja muutti taloon. Tehdas meni kiinni.
Kun vanunvalmistus käynnistyi jälleen Kaukasten kylässä, tehdas kärsi valtavasta työvoimapulasta. Moni työläisistä oli kaatunut taisteluissa, mutta hirveitä olivat myös sodan jälkikaiut.
Osa punaisista teloitettiin, toiset joutuivat virumaan vankileireille. Mielivaltainen kenttäoikeus jakoi kostotuomioita. Moni surmattu heitettiin savikuoppaan Jokelan lumpputehtaan pihalla.
Sisällissota runteli Kaukasten kylää hirveällä tavalla. 400 asukkaan kylässä oli sodan jälkeen enää 300 asukasta.
Kuvitelmien varaan jää, millaisia olivat pienen yhteisön arvet. Syviä niiden täytyi olla. Tehdasyhteisö pysyi silti hengissä, haavaisenakin.
Toisen maailmansodan aikana Kaukasten tehtaalla valmistettiin puolustusvoimien käyttöön esimerkiksi sideharsoa. Saman yhtymän sisartehdas valmisti vanua kuuden kilometrin päässä Jokelassa.
Kulta-ajat taisivat osua 1960- ja 1970-luvuille. Vienti ulkomaille kasvoi, pääkonttori siirrettiin Helsinkiin ja tehtaita oli parhaimmillaan neljä.
Suomen Vanutehtaasta muotoutui kansainvälinen teollisuusimperiumi, joka sai nimensä perään uutta aikaa henkivän lisäliitteen Finnwad Ltd.
Vuonna 1975 yritys ilmoitti Helsingin Sanomissa olevansa ”johtava kuitukankaiden, siteiden ja lastenvaippojen valmistaja maassamme”. Kaukasista kauppojen hyllyille puskettiin muun muassa Bambino-vaippoja.
Vaikka Australiaan asti perustettiin Finnwadin tytäryhtiö, talousongelmat kasaantuivat. Suomen Vanutehdas valui terveysalan jättiläisen Tamron käsiin. Velkaantunut yritys lopetti Jokelan vanutehtaan vuonna 1981, mutta toiminta Kaukasissa jatkui.
Koneet Kaukasten tehtaalla sammuivat vasta vuonna 1998. Kuvio oli tyypillinen: kansainvälinen toimija ostaa pienen suomalaistehtaan lopettaakseen sen.
Vuonna 2009 Kaukasten vanutehtaan halleissa on hiljaista. Alakerrassa kookkaat koneet odottelevat, että joku hyräyttäisi ne jälleen käyntiin.
En ole teollisuuslaitteiden asiantuntija, mutta koneisto näyttää minusta jokseenkin antiikkiselta.
Yläkerran uudemman osan tehdassalien lattioille on valunut vettä. Suurista ikkunoista tulviva auringonvalo heijastuu kauniisti vesilammikoihin.
Kohde on hylättyjen paikkojen harrastajan kannalta upea. Silti mieltä kalvaa ankea epäilys siitä, että sen kohtalo tulee olemaan masentava: unohdus, ilkivalta ja purkaminen.
Onneksi näyttää käyneen toisin. Verkkotietojen perusteella Kaukasten vanhan vanutehtaan alueesta vaikuttaa kehittyneen yritys- ja kulttuurikeskittymä, jossa järjestetään kesäisin esimerkiksi musiikkitapahtumia. Tekisi mieli nimittää sitä pienoisversioksi Tampereen Lielahden vanhan sellutehtaan alueelle rakentuneesta Hiedanrannasta.
Kaukas selvisi jopa vuoden 1918 murheellisesta tapahtumaketjusta. Yhteisö näyttää kestävän jopa sen sielun, tehtaan, sulkemisen.
Olen käyttänyt tekstin lähteenä Kaukasten asukasyhdistyksen verkkosivuja ja erityisesti Rainer Salon tekstiä ”Kansalaissota 1918, Kaukasten punakaarti”. Kiitos kirjoittajille!
Pidätkö sivustosta? Pidä siitä Facebookissa.
Seuraa uusimpia löytöretkiä hylättyihin rakennuksiin eri puolilla Suomea.
Katso myös muut hylätyt pienemmän teollisuuden kohteet ja paikat Suomesta.