Hylätty 1998, vierailtu 2009
Suomen kielessä lienee kymmenittäin sanontoja, joissa mainitaan terva. Se kertoo, kuinka tanakka osa suomalaista elämänmenoa tahmea aine on ollut.
Erityisen tärkeää terva on ollut Keski-Suomen Suolahdella, joka tunnettiin aiemmin maan tärkeimpänä tervakeskuksena. Tuotannon juuret olivat sotavuosissa, jolloin rajat menivät kiinni ja voiteluaineiden tuonti tyrehtyi.
Oli keksittävä kotimainen konsti, jotta maa pysyisi pyörillään. Kemistien tutkimusten perusteella päädyttiin siihen, että ratkaisu löytyisi tervasta.
Menopelien moottoriöljyihin sekoitettiin jopa nelisenkymmentä prosenttia kotimaisia jatkeita. Tervatehtaiden asema turvattiin öljylailla, ja tervalle asetettiin tuotantotavoitteet.
Ruotsissa oli peräti sata tervatehdasta, mutta suomalainen tuotanto laahasi. Voiteluöljyä huusivat myös asevoimien panssarivaunut.
Yksi uusista tervatehtaista päätettiin perustaa Suolahdelle.
Panssarivaunujen avuksi sen tuotannosta ei tosin ollut, sillä Äänekoskella aineen teollinen tuotanto käynnistyi vasta vuoden 1945 syksyllä.
Sijoituspaikan valintaan vaikutti se, että alue oli rikasta tervaskantoseutua. Havupuiden pihkakantoja kerättiin koko Keitele-järven alueelta, ja ne saatiin toimitettua rannassa sijaitsevalle tehtaalle vettä pitkin.
Toiseen suuntaan eli myyntiin tervakannut matkasivat vastarakennettua pistoraidetta.
Tervalle oli tarvetta myös sotavuosien jälkeen. Suolahden Tervatehdas muuttui kansan suussa tippatehtaaksi ja tehdaskylä Likolahti Tippalaksi. Lempinimet on sittemmin kirjattu virallisiin karttoihin.
Tervaskannot pilkottiin murskaamossa ja terva kärysi neljässä uunissa eli retortissa. Kaasumainen terva tiivistettiin nestemäiseen muotoon ja juoksutettiin valtavaan sammioon, johon mahtui 12 000 litraa tervaa.
Sitä hyödynnettiin esimerkiksi junavaunujen voitelussa, muovituotannossa ja suksenpohjissa.
”Suolahden sälesuksitervalla käsitelty suksi luistaa hyvin keskikelillä ilman voiteluakin”, peltipurkin kyljessä mainostettiin kahdella kielellä.
Ajan hiihtopuritaanien mielestä suolahtelainen sälesuksiterva eli liuottimella ohennettu aine oli epäilemättä pyhäinhäväistys ja tervaa vain lainausmerkeissä. Sitä ei tarvinnut edes paahtaa – sen kuin suti suksenpohjaan, odotti kuivumista ja lähti ladulle.
Vienti veti etenkin Norjaan. Kolmessa vuorossa pyörineellä tehtaalla oli vain parisenkymmentä työntekijää.
Suolahden Terva Oy lopetti nimituotteensa tuotannon 1970-luvulla kysynnän puutteeseen. Lasikuitusuksien pohjia ei tervattu.
Tehtaalla oltiin kuitenkin ajan pulssilla, sillä tiloissa käynnistyi tervatuotannon jälkeen grillihiilien ja -brikettien valmistus.
Suomalaiset olivat löytäneet leirintäalueet ja telttamatkailun. Samaan aikaan elintaso nousi ja notkelmiin rakennettiin kiivaalla vauhdilla mökkejä.
Molempiin kesäharrastuksiin kuului tirisevä grilli, jossa mustui usein 1960-luvulla markkinoille tullut Camping-makkara. Hiilille oli kysyntää.
Työ oli verkosta löytyneiden muistelujen perusteella hikistä ja likaista – juuri sellaista kuin hiilituotannon voisi ajatella olevan. Hengityssuojaimia sai yhden mieheen, ja työvuoron jälkeen ihoon oli tatuoitu paksu hiilinen kerros.
Lama supisti tuotannon mittakaavaa. Lopullisesti grillihiilien valmistaminen Suolahdella päättyi vuonna 1998. Siitä asti alue on ollut vailla teollista käyttöä.
Kävin kuvaamassa Suolahden tervatehtaalla vuonna 2009. Kirkkaimmaksi yksityiskohdaksi mieleeni on jäänyt alueen suurimman tehdasrakennuksen seiniä ja kattoa peittänyt musta kerros.
En tiedä, oliko se tervatuotannon aikaansaannosta – ehkä. Ainakin tervainen tuoksu oli piintynyt seiniin. Lattiatkin olivat tervasta tahmeat.
Rakennuksessa risteili putkia ja kattiloita, joiden käyttötarkoitusta en ymmärtänyt. Useampikerroksinen, vaalea päätehdas vaikutti olleen tyhjillään paljon pidempään kuin vuodesta 1998.
Ehkä lähes uudelle vuosituhannelle jatkunut grillihiilituotanto oli sijoittunut alueen muihin halleihin, jotka olivat uudempaa perua. Myöhemmistä vuosista todistivat ainakin myymättä jääneet hiilisäkit, joita lepäsi ympäristössä lavakaupalla.
Viime vuosina Suolahden tervatehtaan rakennukset ovat kokeneet kovia. Aluetta ovat riivanneet useat tahalliset tulipalot. Niistä viimeisin roihusi vuonna 2025, jolloin tuhoutui täysin yksi ympäristön pienemmistä rakennuksista.
Tervatehtaan muisto elää verkon antiikkikaupoissa. Yhdeltä niistä saisi purkillisen suolahtelaista suksitervaa kymmenellä eurolla. Pönikän luvataan olevan puoliksi täysi.
Katso myös muut hylätyt pienemmän teollisuuden kohteet ja paikat Suomesta.
Suolahden tervatehdas on esitelty ansiokkaasti Kajaanin kaupunkieksploration sivuilla.
Pidätkö sivustosta? Pidä siitä Facebookissa.
Seuraa uusimpia löytöretkiä hylättyihin rakennuksiin eri puolilla Suomea.