Jäänyt tyhjilleen 1998, vierailtu 2009, myöhemmin museoitu
Saha-, tiilitehdas- ja haulibisnestä Tampereella pyörittänyt nuori tehtailija G. A. Lönnqvist näki 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa tulevaisuuden paperissa.
Tamperelaistehtailija päätti hyökätä ja laajentaa liiketoimintaansa kartonginvalmistukseen. Sen tekeminen oli uusien masiinojen myötä muuttunut monivaiheisesta käsityöstä teolliseksi prosessiksi, jonka osiot hoituivat yhdellä laitteella. Ensimmäinen suomalainen kartonkikone oli vastaikään hankittu Inkeroisiin.
Lönnqvist tilasi Füllnerin koneen – luultavasti hirvittävän hintaisen – suomalaistehtailijoille tutulta konepajalta Bad Warmbrunnista Saksassa. Sieltä oli toimitettu myös Inkeroisten masiina.
Tehtailijan taloutta oli kuitenkin verottanut Nils Idmanin kavallustempaus. SYP:n pankinjohtaja Idman, Suomen kaikkien aikojen talousrikolliseksikin kutsuttu, oli ryövännyt kassasta kymmenen miljoonaa markkaa.
Monen tamperelaispohatan menetykset olivat rajuja – niin myös G. A. Lönnqvistin.
Talouden takia oli tingittävä tehtaan sijainnista ja katsottava kotikaupunki Tampereen ulkopuolelle. Lönnqvist laittoi asialle Ivar Yltiön, joka löysi sopivia maa-aloja Vääräkosken kylästä Hyvösenjoen varrelta.
Bad Warmbrunnista (nykyisin alue on Puolaa ja tunnetaan nimellä Cieplice Śląskie-Zdrój) on matkaa Ähtäriin ja Vääräkosken kylään linnuntietä noin 1 400 kilometriä.
Tuolloin Saksaan kuuluneessa Bad Warmbrunnissa valmistui Vääräkosken kartonkitehtaalle uudenkarhea kone. Paikalleen Etelä-Pohjanmaalle se kuljetettiin junalla. Loppumatkan osat kulkivat hevosen kyydissä.
Kone laitettiin käyntiin vuonna 1901. Vääräkoski oli siirtynyt teolliseen aikaan.
Vääräkosken kartonkitehtaan toiminta lähti käyntiin vauhdikkaasti. Työntekijöitä oli ensimmäisenä toimintavuonna 30: 24 miestä ja kuusi naista. Naisista useimmat olivat alaikäisiä.
”Teollisuushallitus on myöntänyt tehtailija G. A Lönnqvistille luvan v. 1903 loppuun omistamassaan Vääräkosken puuhiomossa ja paperitehtaassa Ähtärissä käyttää 15–18 v. vanhoja miespuolisia henkilöitä yötyössä joka toinen viikko”, tuolloin Päivälehtenä tunnetussa Helsingin Sanomissa kerrottiin vuonna 1902.
Tehdas ei kaiketi ollut omistajalleen kultakaivos. Joidenkin lähteiden mukaan Lönnqvistin oli myytävä omistuksensa Tampereella ja pakattava muuttokuorma Tampereelta Ähtäriin.
Vuonna 1922 edesmenneen Lönnqvistin jälkeen tehdasta hallinnoi patruunasuvun perikunta aina 1970-luvulle asti. Lönnqvistin perillisten kuoltua tehdas siirtyi Vääräkoski Oy -yhtiön omistukseen, jossa osakkaana oli myös Ähtärin kaupunki.
Se, miten kartonkia Vääräkoskella tehtiin, pysyi paljolti ennallaan aina 1980-luvulle asti.
Eräässä ajan Helsingin Sanomien artikkelissa raportoidaan, että ”kapea ja hidas saksalaisen kartonkikone” pyörittää Vääräkosken kylässä ”vastoin kaikkia taloudellisia lakeja”.
Vääräkoski pyristeli jatkuvan kasvun logiikkaa vastaan ja pysyi pienenä pelurina suuryksiköiden maailmassa.
1960-luvun Viikkosanomien artikkelissa kartonkitehtaasta maalattiin lämmintä kuvaa otsikolla ”Pienen tehtaan idylli”. Vääräkoskea johtivat tuolloin perustajan tytär Birgit Seraidaris ja hänen kreikkalaissyntyinen aviomiehensä, jonka kerrotaan jutussa kantaneen Kreikan lippua Berliinin vuoden 1936 pahamaineisten kesäolympialaisten avajaisissa.
”Tehtaan vanhin työntekijä, 70-vuotias konepiirtäjä Heikkola, on työskennellyt tehtaalla melkein koko ikänsä. Hän muistaa kulkeneensa Vääräkosken partaalla jo silloin kun tehdasta rakennettiin”, Caj Bremerin upeasti valokuvittamassa reportaasissa tunnelmoidaan.
1800-luvun kartonkikoneella valmistui pahvia paksuudesta riippuen 10–15 metriä minuutissa. Mitä tukevampi tuote oli, sitä hitaammin se valmistui.
Linjastolla syntyi markkinoille sitkasta ruskeaa kartonkia ja esimerkiksi rakennusten verhoilussa käytettyä pinkopahvia. Suurin osa tuotannosta myytiin ulkomaille.
Vääräkoskella tehtiin kuitenkin materiaalia umpikotimaisiin Klubi-tupakka-askeihin ja leivoslaatikoihin. Viimeisinä vuosina Ähtärissä erikoistuttiin valmistamaan tuopinalusia etenkin Saksan-markkinoille.
1980-luvulta alkaen Vääräkosken kartonkitehtaan vaiheet ovat mollivoittoisia.
Osakeyhtiöajan yritys laajentaa sahateollisuuteen epäonnistui. Vääräkoski joutui myyntikierteeseen, jossa kiinteistöomaisuutta oli realisoitava rahaksi.
1980-luvun puolivälissä tuli pankille kalliksi käynyt konkurssi. Suursaha oli osoittautunut pahaksi virhetikiksi, mutta kartonginvalmistus onnistuttiin pitämään nippa nappa hengissä. Väistämätön modernisointi vähensi kuitenkin työntekijämäärää.
Kahta vuotta konkurssin jälkeen Suomen pienintä kartonkitehdasta runteli tulipalo, joka aiheutti kymmenen miljoonan markan vahingot.
Vuonna 1991 vapun tienoolla tehtaan kuivaussylinteri räjähti, mikä seisautti koko tehtaan kahdeksi kuukaudeksi keskellä ankarinta lama-aikaa.
Konkurssiin tehdas haettiin syksyllä 1998, jolloin työntekijöitä oli enää 14. Konkurssihuutokaupassa kaupaksi kävi jopa taulu neuvotteluhuoneen seinältä.
Yli sadan vuoden ikäinen teollisuusrakennusten kylä oli apea näky aurinkoisena kesäpäivänä vuonna 2009, jolloin vierailin alueella ensimmäistä kertaa.
Tehdassalissa aika näytti aidosti pysähtyneen vuoteen 1998. Loppusiivous oli jäänyt tekemättä – työläiset olivat vain kävelleet koteihinsa. Kaikki oli pysähtynyt paikoilleen.
Suuren salin kuningas oli Füllnerin kartonkikone. Paljolti alkuperäisessä kunnossaan pysynyt kone nökötti odottamassa, että sen uumenista syöksyisi maailmalle jälleen kartonkisia tupakkarasioita ja tuopinalusia.
En ymmärrä paljoakaan teollisuuslaitteiden teknisestä puolesta, mutta antiikkiseltakin vaikuttanut kone teki vaikutuksen olemuksellaan. Sitä koristivat kookkaat pyörät ja rullat, jotka näyttivät siltä, että ne pitäisivät käynnissä ollessaan hyvin kovaa ääntä.
Mahtavan koskemattomina olivat pysyneet myös tehdasrakennuksen muut tilat.
Autiokohteena paikka oli upea – ehkä hienoimpia lopettaneita tehtaita, joita olen Suomessa milloinkaan nähnyt.
Ähtäri on muuttotappiokunta, jonka asukasluvusta on lohjennut virkeimpiin vuosiin nähden lähes kolmannes. Vääräkoski on vielä paljon pienempi kylä noin kymmenen minuutin päässä keskustaajamasta.
Siksi olin pessimistinen rakennuksen tulevaisuuden suhteen. Säälittelin, että niin hienosti alkuperäisessä asussaan säilynyt säie suomalaista teollisuushistoriaa rapistuisi hitaasti kohti lopullista kohtaloaan.
Onneksi kävi toisin. Syksyllä 2009 ilmoitettiin, että rakennuksesta kaavaillaan museota. Vielä tässäkin vaiheessa olin skeptinen, sillä kaavailun muuttuminen toteutumiseksi tapaa olla karikkoinen taival.
Vuonna 2002 suojelluissa rakennuksissa on sittemmin aidosti aloitettu museotoiminta. Tiloissa on ilmeisesti järjestetty erilaisia tilaisuuksia, minkä lisäksi alueella on pyöritetty sympaattisen näköistä kyläkahvilaa.
Kesällä 2026 kahvila ei verkkotietojen perusteella ollut toiminnassa. Toivottavasti tehdasmiljööseen löytyy tulevien suvien aikana uusi yrittäjä.
Ehkä hienointa on, että myös vaienneista tehdassaleista on pyyhitty pölyt ja lakaistu lattiat.
Füllnerin kartonkikone hohtaa. Ellei sentään uutuuttaan, niin ainakin ulkoasussa, joka tekee oikeutta konepajaosaamiselle tyystin toisesta ajasta.
Tekstissä on käytetty lähteenä etenkin Sirkka-Liisa Sihvosen julkaisua ”Vääräkosken kartonkitehdas – sata vuotta ähtäriläistä pahvia” ja Vääräkoski-sivustoa.
Katso myös muut hylätyt suuren teollisuuden kohteet ja paikat Suomesta.
.
Pidätkö sivustosta? Pidä siitä Facebookissa.
Seuraa uusimpia löytöretkiä hylättyihin rakennuksiin eri puolilla Suomea.